Valkoinen armeija Antrean rintamalla

Valkoinen armeija Antrean rintamalla

Author:
Aarne Sihvo
Author:
Aarne Sihvo
Format:
epub
language:
Finnish

%title插图%num
Author: Sihvo, Aarne, 1889-1963
Finland — History — Civil War
1918
Valkoinen armeija Antrean rintamalla

VALKOINEN ARMEIJA ANTREAN RINTAMALLA

Kirj.

Aarne Sihvo

A. A. Niskala, Viipuri, 1919.

Kirjapaino Ilmarinen, Viipuri, 1919.

Esi- ja omistuspuhe.

Suomen Vapaustaistelua v. 1918 ei ratkaissut miehien, aseiden ja muun
kuolleen taisteluaineiston ylivoimaisuus punaisten, vaan vakava
antaumus taisteluun Suomen itsenäisyyden puolesta valkoisella puolella.
Ehjänä ja yhtenäisenä nousi kansa laillisuutta turvaamaan. Yhtenä ja
ylväänä seisoi se oikeuksiensa ja vaatimustensa takana. Yllättävällä
alttiudella ja uhrautuvaisuudella kannatti se laillista hallitustaan
kaikissa sen toimissa. Mieltäliikuttavaa oli osanottavaisuus, jolla se
tuki ja auttoi rintamalla taistelevia vapaustaistelijoita, sankareita.

Teille, Valkoisen Suomen vapaussankarit, omistan minä tämän vähäisen
yhteenvedon viime talven tapahtumista tunnustukseksi ja vilpittömäksi
kiitokseksi kunnon työstä! Jättäen pois korupuheisuuden tahdon
tosiasioiden ja virallisen aineiston perustalla osoittaa, mitä tuli
tehdyksi vapaan, itsenäisen Suomen hyväksi, mitä uhreja se vaati ja
mihin lopputulokseen ponnistelut ja kärsimykset lopultakin veivät!

“Valkoinen armeija Antrean rintamalla” ei ole mikään tyhjentävä
teos historiallisten tapahtumien kulusta, vielä vähemmin mikään
kaunokirjallinen julkaisu valtavista tapahtumista kansamme historiassa.
— Ei! Se on vain vähäinen kiitollisuuden ja tunnustuksen ilmaisu,
jonka katson olevani oikeutettu esittämään kaatuneiden ja vielä elävien
vapaaehtoisten, vapaussankarien muistoksi. Sellaisena toivon sen
kohtaavan ymmärtämystä ja lukijain myötätuntoa.

Viipuri, maaliskuun 31 p:nä 1919.

Tekijä.

SISÄLLYS:

Esi- ja omistuspuhe.

Johdanto.

1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä.
2. Taistelujen alkuvaiheet.
3. Tilanne muualla Suomessa.
4. Vuoksen rintama.

Valkea armeija Antrean rintamalla.

I. Puolustussota.

 Alkutaistelujen aika.

 Rintama laajenee.

 Toinen yleisrynnistys.

 Helmikuun perintöä.

 Punaisten yleinen hyökkäys.

 Kaksi arvostelua.

 Maaliskuun loppupuolen taistelut:

   a. Joutsenon rintamalla.

   b. Ahvolan rintamalla.

   c. Raudun rintamalla.

II. Hyökkäyssota.

 Puolustuksesta hyökkäykseen.

 Raudun valloitus.

 Kannaksen puhdistus.

 Viipurin piiritys ja valloitus.

Yleiskatsaus.

1. Kansan nousu.
2. Tappioluettelo.
3. Yhteenveto.

Loppusanat.

Johdanto.

1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä.

Venäjän tsaarivalta on tehnyt täydellisen haaksirikon. Bolshevikin
puolue, joka omia keinojaan käyttäen monien vaiheiden jälkeen on
päässyt määräävään asemaan, on ollut pakoitettu tunnustamaan Suomen
kansan itsemääräämisvallan. Tätä “virallista” tai “epävirallista”
julistusta hyväkseen käyttäen julistautuu Suomi itsenäiseksi, vieläpä
itsenäiseksi tasavallaksi, jonka tasavallan “virallisuuden” tunnustavat
ja hyväksyvät useimmat Europan vallat. Ruotsi, Ranska ja Saksa
kilpailevat kohteliaisuudessa, kuka ensiksi ehtisi tunnustamaan uuden
tasavallan ja onnittelemaan “onnellisen syntymisen” johdosta.

Kuitenkaan, hallituksensa ja Suomen nuoren hallintovallan antamista
määräyksistä huolimatta, eivät venäläiset sotamiehet poistu Suomesta.
Heitä sitovat tänne näkymättömät, voimakkaat siteet!

Jo vuosia on Suomen kansa huokaillut raskaan sotilasrasituksen alla;
työläisväki erittäinkin. Ruokaviljan ja lihan pakko-otot kohottavat
elintarpeiden hintoja huimaavan korkealle. Kaikki kallistuu, eläminen
käy vaikeaksi, eikä apua mistään.

“Kunhan pääsisi noista ryssän soltuista, niin riittäisi tässä leipää ja
lämmintä!” Niin ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat työläiset. Niin
ajattelee koko Suomen kansa.

Ja kuitenkin, kun tulee kysymykseen sotamiesten maastahäätö, ovat nuo
samaiset suomalaiset työmiehet sitä vastaan. Nyt on venäläinen
sotaväki, pistimet, ainoa voima, ainoa keino, johon työläiset voivat
tarttua, joka voi pelastaa heidät!

Vielä muutama kuukausi tätä ennen vakuutti Yrjö Sirola minulle
Tukholmassa, että “tarkoitus meillä näkyy olevan sama! Te lähdette vain
siitä, että aseellinen voima pystyy luomaan itsenäisen Suomen. Minä
luotan yleismaailmalliseen sosialismiin! Te turvaatte militarismiin,
pistimiin! Minä ja minun kanssani Suomen sosialistinen puolue tahdomme
niistä ijäksi päästä!”

Ja sittenkin: kukapa muu, ellei juuri Yrjö Sirola, ollut valmis
puolustamaan Pietaria, pistimiin tarttuen valmis estämään länsimaisen
barbarismin tunkeutumasta idän pyhättöön, Pietariin!

Sitä tarkoitusta varten tulee Suomen sosialismin kaikin tavoin
vastustaa porvarien keksimää itsenäisyyspolitiikkaa, sotilaiden
maastahäätöä ja jos tarvis: asevoimin puolustaa Pietaria,
vallankumouksen pyhää kaupunkia!

Sosialismin aseellinen voima, punakaarti mobilisoidaan. Maassa oleva
venäläinen sotaväki tarvitaan opettajiksi ja harjoitusten turvaksi.
Tokoi tarttuu “remmiin”, Manner ja muut muihin yhtä tärkeihin toimiin!

Tällä aikaa ovat muutamat Suomessa työskentelevät jääkärit ja heidän
avustajansa ryhtyneet toimenpiteeseen, joka luo pohjan Suomen
tasavallan sotajoukoille, valkoiselle armeijalle. Isompiin kyliin
maalla, kaupunkeihin ja kauppaloihin perustetaan suojeluskuntia, joiden
tehtävät ovat moninaiset, joiden tarkoitus on suuri. Persoonallisen
tuntemuksen ja keskinäisen luottamuksen perustalla otetaan jäsenet
niihin. Täsmällisyys ja ehdoton kuuliaisuus ovat välttämättömiä ehtoja
niissä työskenteleville nuorukaisille. Vanhemmat miehet mobilisoidaan
“kolehdin” keruuseen ja aseiden hankintaan.

Kautta maan syntyy uusia, elinvoimaisia suojeluskuntia kuin maasta
puhaltaen. Isänmaanrakkaus, luottamus jo tulessa olleihin jääkäreihin
ja heidän johtoonsa, toivo jääkäripataljoonan saapumisesta ja salainen
halu saada sotilaallisessa kunnostautumisessa kilpailla jääkarien
kanssa kannustaa nuoria, innostaa vanhoja! Kaikki, kaikki
mukaan yhteisen, rakkaan isänmaamme edestä, taisteluun vanhaa
verivihollistamme ryssää vastaan!

Ollakseni oikeudenmukainen, tulee minun mainita ja teenkin
sen mielihyvällä, että monet oikein ajattelevat, kunnon
työläisnuorukaiset liittyvät tällöin suojeluskuntiin. Vieläpä
kokonaiset punakaarti-osastot, kuten Viipurissa, haluavat liittyä
yhteen häätämään yhteistä vihollista pois maasta. Vielä viime hetkeen
saakka on vallalla tuo pettävä luulo, että sosialistit, jotka “omaavat
taktiikan jalon taidon”, pelaavat kaksoispeliä. Luullaan punakaartin
sittenkin liittyvän yhteen puhdistamaan maata; luullaan sosialistien
Siltasaarellakin ajattelevan kansan ja maan parasta.

Surkea pettymys! Haikea harhaluulo!

Siltasaarelaiset ryhtyvätkin todenteolla ajamaan vain omia etujaan.
Punakaartin vastustamattomalla voimalla pakoitetaan eri seutujen
sosialistit aseisiin! Vallataan pääkaupunki, ryöstetään valtiolaitokset
ja ryhdytään sitten luomaan ihanne-yhteiskuntaa lyhytikäisen Suomen
tasavallan raunioille! Luodaan yleismaailmallinen vallankumouksen
valtakunta, joka ensiksi käsittäisi pyhän Venäjän ja Suomen, sitten
laajentaisi alueitaan Skandinaviassa ja valtaisi lopulta koko Europan!

Tämä kaunis aate elähyttää siltasaarelaisia, ei mikään rahan — tai
vallanhimo! Kansa itse saa hallita ja vallita; tavarat jaetaan tasan!

Olen jo maininnut, että maassa työskenteli sillä aikaa muutamia

jääkäreitä. Näiden luku lisääntyi, työ-ala ja työ-into laajeni, kasvoi.

Nyt oli tullut se hetki, jota kolmisen vuotta on odotettu! Nyt on

Venäjä heikko; nyt siihen sopii iskeä irroittava isku!

Kuumeisella kiireellä valmistellaan suunnitelmia, pidetään
harjoituksia. Yötä päivää ovat jääkärit kuukausimäärin yhtäkyytiä
työssä, sillä marraskuun mellakat ovat herättäneet koko kansan
puolustusharrastukset ja asiantuntijain apua on kaikkialla tarvis.

2. Taistelujen alkuvaiheet.

Joskin valmistelut kauttaaltaan olivat keskeneräisiä, asestus
vajavainen ja miesten harjoitus kokonaan puutteellinen, niin herätti
loukattu oikeudentunne kumminkin valtavan kansannousun Karjalassa,
jonne “Viipurin esikunta” tiedoitti tapahtumat tammikuun 19 ja 20
päivien välisenä yönä. Kaikkialla levisi myöskin tieto taistelusta
Taavetin asemalla, jossa taistelussa kaatui ensimäinen jääkäri
Suomessa, nim. Lauri Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.).

“Pyrkimällä käytettävissänsä olevien mahdollisuuksien rajoissa tukemaan
Suomen Senaatin toimenpiteitä järjestyksen ja kansalaisrauhan
palauttamiseksi maahamme lähettävät kansalaiset Itä- ja
Pohjois-Karjalasta, jossa viestit viipurilaisesta punakaarti-anarkiasta
ovat nostattaneet tuhansissa miehissä valtavan liikkeen tätä
kansallista häpeätä vastaan, Suomen Hallitukselle ja sen
Puheenjohtajalle tervehdyksensä ja luottavan tunnustuksensa!”

Näin ilmoittivat Senaatin herra Puheenjohtajalle kantansa Karjalan
miehet.

“Viipurin esikunnan” tiedoituksen johdosta kokoontui eri pitäjistä
suojeluskuntalaisia, jotka Joensuusta saamallaan junalla ja jääkäri
Salmisen johdolla lähtivät Viipuria kohti. Sitä mukaa kuin lähestyttiin
Karjalan pääkaupunkia kasvoi joukko muutamasta kymmenestä useampiin
satoihin miehiin, jotka tiistaina 22 päivänä marssivat Loikkasen
ylikäytävältä kaupunkiin ja valtasivat rautatienaseman. Mutta vielä
samana yönä oli näiden joukkojen pakko vetäytyä kaupungista, sillä
venäläinen sotaväki uhkasi ryhtyä punakaartin puolelle, jos jotain
mellakoita sattuisi puhkeamaan. Ainoa avoin tie kaupungista johti
länttä kohden ja niinpä marssivatkin Savon ja Karjalan miehet
Venäjänsaarelle odottamaan asioiden kehittymistä Viipurissa.

Turha oli Karjalan Kansalaisliiton kirjelmä Viipurin sotilas- ja
työläisedustajain toimeenpanevalle komitealle — tarvittiin aseellista
toimintaa! Kirjelmä oli näin kuuluva:

Suomi on heti sen jälkeen, kun se Venäjän nykyisen hallitus-vallan ja
muutamien muiden Euroopan valtain tunnustamana on ryhtynyt toimimaan
itsenäisenä tasavaltana, joutunut vaikeuksiin maan sisäisten olojen
järjestämisessä. On tässä asiassa ilmennyt sellaista erimielisyyttä eri
kansaluokkien välillä, jota ei ole voitu näinä tasavaltamme ensi
viikkoina poistaa. Mutta kun maan laillinen eduskunta on parastaikaa
koossa, elää kansa siinä lujassa luottamuksessa, että eduskunta
yhdessä, asettamansa hallituksen kanssa, jo läheisessä tulevaisuudessa
pystyy korjaamaan ne epäkohdat, mitkä saattavat olla todellisena
aiheena eri kansaluokkain välillä huomattuun erimielisyyteen.

Kuitenkin on yhteiskunnassamme aineksia, jotka eivät luota enemmän
hallituksen kuin eduskunnankaan hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen, vaan
lietsovat kansaan sitä luuloa, että kaikki valta heiltä molemmilta on
riistettävä ja annettava laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä
välittämättömien järjestöjen haltuun. Niitten valtiollisten puolueitten
yläpuolelle, jotka kansanvaltaisimpain periaatteiden mukaan valitussa
eduskunnassa ovat edustettuina, pyrkii kohoamaan joukkokunta, joka
tosin on lähtenyt meikäläisestä sosialidemokraattisesta puolueesta,
mutta joka jo jonkun aikaa on eri puolilla maata toiminut ilman sanotun
puolueen johdon ohjausta.

Tämä joukkokunta, joka tunnetaan punaisen kaartin nimellä, toimii
aseellisena järjestönä ja tekee tekoja, jotka ovat saaneet tämän lakiin
perustuvaan yhteiskuntaelämään tottuneen ja rauhallista kehitystä
rakastavan kansan suoranaisen kauhun valtaan. Kansalaisten omaisuutta,
vapautta ja henkeä on ryhdytty ei ainoastaan uhkaamaan, vaan myöskin
tuhoamaan.

Tämä tilanne on pakottanut kansalaisia eri valtiollisista puolueista
liittymään yhteen puolustaakseen henkeään ja omaisuuttaan sekä
pitääkseen yhteiskunnassa yllä edes jonkinlaista järjestystä. Ja tämä
yhtyminen on ollut sitäkin pakottavampaa, koska maan hallituskin on
vailla sitä voimaa, mikä tarvitaan kansan keskuudessa toimimaan
päässeiden kansanvaltaista yhteiskuntaamme hajoittavien ainesten
hallitsemiseksi.

Myöskin meidän paikkakunnallamme Viipurissa on kauan häiritty
järjestystä ja uhattu ja turmeltu kansalaisten omaisuutta ja henkiä. Ja
viime päivinä on tilanne siinä suhteessa käynyt yhä uhkaavammaksi.
Tämän johdosta on maaseudun kansan puolesta lausuttu jyrkkä vaatimus,
että järjestys läänin pääkaupungissa on väestön itsensä järjestämillä
voimilla saatava palautetuksi. Ja kansa on sitä varten lähtenyt,
liikkeelle ja lähenee tarpeenmukaisesti varustettuna kaupunkia.

Karjalan Kansalaisliiton Eduskunta on katsonut velvollisuudekseen
saattaa tämän niiden järjestöjen tietoon, jotka tällä paikkakunnalla
edustavat Venäjän valtakuntaa ja valtaa, siinä hartaassa toivossa, että
nämä naapurimaan edustajat tuntisivat oikeat syyt Karjalan maamiesten
esiintymiseen täällä. Ja me lausumme sen hartaan toivon, että arvoisa
komitea pitäisi tarkkaa huolta siitä, etteivät venäläiset sotamiehet
millään tavoin vaikeuta niitä ponnisteluja, mihin yhteiskunnan
säilyttämisen tarkoituksessa täten ryhdytään. Tarkoitus ei ole
häiritä ketään tahi rajoittaa kenenkään vapautta, ei työmiehen eikä
porvarin, ei venäläisen eikä suomalaisen, mutta jos tarve vaatii,
aineellisellakin voimalla vastustaa ja tukahuttaa kaikkia laittomia
tekoja. Kansan miehet tahtovat tänne tulollaan saada varmuutta siitä,
että myöskin niissä kansalaispiireissä kaupungissa ja muissa
liikekeskuksissa, joiden ruumiilliseksi ravitsemiseksi kukin heistä saa
ponnistaa kaikki voimansa ja jakaa vähäiset varastonsa, ymmärretään
säilyttää yhteiskunnallinen järjestys ja lain turva.

Viipurissa 22 p:nä tammikuuta 1918.

Karjalan Kansalaisliitto.

Ja tuloksettomiksi jäivät myös hallituksen edustajain
sovittelu-neuvottelut, joita tammikuun 24 päivänä käytiin punakaartin
ja työväen järjestöjen edustajain kanssa. Punaiset eivät hyväksyneet
senaattori Louhivuoren ehdotusta, että “vangit molemmin puolin joko
vapautettaisiin tai jätettäisiin laillisten viranomaisten tutkimuksen
ja toimenpiteitten varaan ja että kumpikin kaarti pitäisi aseensa,
mutta alistuisi hallituksen käskettäväksi ja käytettäväksi, jolloin
maaherra olisi kummankin ylin päällikkö läänissä.” Päinvastoin
tahtoivat he pidättää itsellään kaikki edut ja riistää ne toisilta.
Varhaisesta aamusta myöhään yöhön kestäneet neuvottelut raukesivat
silleen ja Venäjänsaarella olevat joukot jäivät edelleen
uhkanalaisiksi. Kun ravinnonsaanti kävi päivä päivältä hankalammaksi ja
yllätyksien vaara yhä suuremmaksi, jätti joukko sunnuntaina tammikuun
26 päivänä majapaikkansa saatuaan sitä ennen tiedon hallituksen
julistuksesta, jolla suojeluskunnat tehtiin hallituksen joukoiksi.

Eversti Aminoffin johdolla jääkärien Hämäläisen, Sainion, Salnisen,
Sihvosen, Branderin ja Strömbergin johtaessa eri osastoja, taistelivat
retkeläiset itsellensä tien Sainion ja Kämärän asemien luona
vihollisten linjojen läpi Antreaan. Nämä taistelut, joissa
vapaustaistelumme vaati ensimäiset veriuhrit, olivatkin ensimäisiä
suurempia yhteenottoja Karjalassa ja saivat niissä punaryssät lämpimät
löylyytykset, jota todistavat kaatuneiden ja haavoittuneiden suuret
lukumäärät.

Tätä ennen olivat eri paikkojen suojeluskuntalaiset ryhtyneet
puhdistamaan kotoisia nurkkia, vallaten Hiitolan ja Antrean asemat,
riisuen Sortavalassa ja muuallakin olevat venäläiset sotamiehet
aseista, ennenkuin ne olivat ehtineet saada bolsheviki-hallituksen
salaista sähkösanoma-määräystä ryhtyä taistelemaan punakaartin
riveissä. Sotamiehiltä saadut vanhat berdan-kiväärit ammuksineen olivat
erittäin tervetulleita sotasaaliina huonosti asestetuille
suojeluskuntalaisille.

Erittäin mainitsemista ansaitsevaa oli rautjärveläisten johtajan
luutnantti, nyttemmin kapteeni, Astolan henkilökohtainen toiminta
ja vaikutus näinä tärkeinä hetkinä. Hänen johdollaan valtasivat
suojeluskuntalaiset Vuoksenniskalla venäläisten silloisekseen
runsaat ampumatarve- ja asevarastot: kuusi 3-tuuman tykkiä, kaksi
käyttökunnossa olevaa konekivääriä vöineen, 10 laatikoissa eri
osissaan olevaa konekivääriä, 5,000 kranaattia ja shrapnellia, noin
70,000 kappaletta kiväärin ja konekiväärin patruunia ja paljon muuta
välttämätöntä sotilastavaraa. Pari automobiilia ja runsas öljy- ja
bentsiinivarasto jäi niinikään sotasaaliiksi.

Ilman näitä venäläisiltä sotilailta saatuja aseita olisi
vapaustaistelumme saanut jo alunpitäen ikävän käänteen, sillä
aseettomalta lannistuu pian sekä innostus että rohkeus ja ennen pitkää
olisi tärkeä Vuoksen rintama täytynyt jättää. Nyt sen sijaan pystyttiin
innostuksen vallassa hätyyttelemään lähenteleviä punaryssiä
Karisalmen aseman lähettyvillä radan varrella.

“Viipurin esikunta”, jonka olojen pakosta täytyi siirtyä pois
kaupungista, asettui Antreaan. Siihen kuuluivat jääkärit
Lindström—Hägglund, Mata—Henriksson, Nysten—Strömberg sekä
insinöörit Kuusela—Puhakka ja Kuparinen—Kehvola.

Eversti Furumark—Värnhjelm, joka myöskin saapui Antreaan, otti
ylijohdon, luutnantti — sittemmin kapteeni Storm Lindegrenin ollessa
esikuntapäällikkönä ja jääkäriluutnantti Lindström—Hägglundin
toimiessa rintamapäällikkönä.

Kipinä, joka iski ruutisäiliöön sytyttäen vapaussodan ilmiliekkiin
Viipurissa, hävitti samalla kaikki alkuperäiset suunnitelmat, esti
kokonaan niiden täytääntöönpanon. Räjäyttämättä jäi Raivolan luona
oleva rautatiensilta, valtaamatta tärkeät kohdat muualla radan
varrella. Nyt oli työskenneltävä hetken vaatimusten mukaan ilman
ennakolta tehtyjä laskelmia, ilman minkäänlaisia taisteluvälineitä.
Kaikki oli luotava tyhjästä, yksinpä taisteleva sotajoukkokin.

3. Tilanne muualla Suomessa.

Kun tieto Viipurin tapahtumista levisi muualle Suomessa, niin herätti
se kaikkialla vakavan päätöksen ryhtyä taisteluun anarkiaa vastaan.
Olihan itsestään selvää, että venäläiset bolshevikilaumat ennen pitkää
käyttäisivät saamaansa “vapautta” Suomessa samoin kuin sitä käyttivät
veljensä Venäjällä. Oli itsestään selvää, että päävihollisemme
sittenkin oli venäläinen sotaväki, joskin päävaaranamme olivat omat,
harhaanjohdetut kansalaisemme. Omien johtajiensa pettämänä tuli monesta
rehellisestä työläisestä maankavaltaja, petturiraukka, joka saa ikänsä
katua lyhytnäköisyyttään.

Suomen kansan oli yhdessä käden käänteessä ratkaistava monta tärkeää
kysymystä. Jos mieli vapautua venäläisestä painajaisesta, niin täytyi
samalla ryhtyä kansalaissotaan, ja siihen ei kellään olisi ollut halua.
Mutta toisinkaan ei käynyt päinsä! Koettaen kaikin keinoin suhtautua
sovinnollisesti omiin työläisiimme ja kohdistaen kaiken toimintansa
venäläisen sotaväen poishäätöön, loukkasi Suomen kansa siinä määrin
erinäisten sosialistijohtajien vallanhimoisia pyyteitä, että nämä
ryhtyivät halveksittaviin konnan töihin.

Päävihollisemme oli venäläinen sotaväki, tai ainakin piti olla,
päävaaramme punakaarti! Kohta olivat kuitenkin osat vaihtuneet:
venäläinen sotaväki poistui suurimmaksi osaksi Venäjälle ja vain
johtajia jäi korkean palkan vuoksi palvelemaan punakaartia, joka
muuttui myös pääviholliseksemme: vapaustaistelusta oli tullut
kansalaissota!

Samaan aikaan kun Karjalan ja Savon miehet taistelivat itselleen
vapaata paluutietä ensi retkeltään Kämärän asemalla, samaan aikaan
annettiin Helsingissä merkki punakaartin liikekannalle panoon. Mutta
ensimäisenä “virallisena” kapinapäivänä eli siis tammik. 27 p:nä
vastasivat pohjalaiset kapinajulistukseen tavalla, joka taisi
hätkäyttää “smolnalaisia” Siltasaarellakin: Oravaisissa, Raippaluodolla
j.m.m. paikassa riisuttiin venäläiset sotamiehet aseista! Ja seuraavana
yönä alottivat kokoontuneet suojeluskuntajoukot sotatoimet Vaasan
kaupungin valtaamiseksi, joka teko oli suoritettu seuraava

Download This eBook
This book is available for free download!

评论

普人特福的博客cnzz&51la for wordpress,cnzz for wordpress,51la for wordpress
Valkoinen armeija Antrean rintamalla
Free Download
Free Book