Turun linnassa: Kertomus Juhana-herttuan ajoilta

Turun linnassa: Kertomus Juhana-herttuan ajoilta

Author:
Volmar Lindman
Author:
Volmar Lindman
Format:
epub
language:
Finnish

%title插图%num
Author: Lindman, Volmar, 1861-1939
Historical fiction
Turun linna (Turku
Finland) — Fiction
John III
King of Sweden
1537-1592 — Fiction
Turun linnassa: Kertomus Juhana-herttuan ajoilta

SISÄLTÖ:

     I. Myrsky merellä.

    II. Turvapaikka maalla.

   III. Raaseporissa.

    IV. Juhlamenot Turun linnassa.

     V. Juomingit seurasalissa.

    VI. Pilviä kevättaivaalla.

   VII. Retki Katrinedaaliin.

  VIII. Vanki.

    IX. Odottamaton löytö.

     X. Unelmat. — Todellisuus.

    XI. Järkähtämätön päätöksessään.

   XII. Kahleet päästetään.

  XIII. Uusia löytöjä. — Turvapaikka Ruissalossa.

   XIV. Taistelu rakkauden ja velvollisuuden välillä.

    XV. Veliriita.

   XVI. Herttua ja herttuatar.

  XVII. Öillisillä aalloilla.

 XVIII. Pahoja huhuja.

   XIX. Tappio.

    XX. Uhri.

   XXI. Loppu.

I.

Myrsky merellä.

Oltiin joulun edellä 1562.

Tuima pohjatuuli ajeli Suomenlahden vaahtopäisiä aaltoja korkealle,
vihellys kuului sen pienen laivaston mastoissa ja köysissä, joka
pimeänä joulukuun aamuna taisteli hurjan taistelun myrskyn ja rajuilman
kanssa. Jo monet kerrat oli laivastolla epäilty saapumisesta
ikävöidylle Suomen rannalle, sillä uusia vastuksia oli yhä edelleen
itsepintaisesti ilmestynyt eteen. Marraskuun 30 päivänä oli mitä
valoisimmilla toiveilla lähdetty Vironmaan rannasta, sillä myöhäisestä
vuodenajasta huolimatta lupasivat silloinen kaunis ilma ja myötäinen
tuuli nopean ylimenon; mutta palan matkan päässä keikkuvilla aalloilla
muuttuivat valoisat toiveet pian, ja kaksi vuorokautta oli jo
toivottomasti taisteltu elementtien raivoa vastaan.

Synkkämielisenä ja ryppyisellä otsalla kyseli Juhana-herttua tuon
tuostakin, hetkien hitaasti vieriessä, miehistöltä laivalla “Ursus
Finlandicus”, joka kulki etumaisena, jos ei herttuakuntansa ääriviivoja
jo näkynyt etäällä, mutta yhä edelleen olivat vastaukset yhtä
masentavia ja yhä levottomimmiksi tulivat kömpelöt laivastolla
matkustajat, jotka vapisevalla sydämellä jo puoleksi kangistuneina yhä
kovenevasta talvipakkaisesta katselivat vastaisuutta mitä pimeämmässä
valossa. Jätettyinä mietintöihinsä melkein tuskallisesti odotellessaan
parempain aikain koittamista muistelivat he menneiltä ajoilta jokaista
epäsuotuista tapausta, ja asettaen ne sen rinnalle mikä mitä
elävämmästi tapahtui heidän silmäinsä edessä, herättivät he kaikki
kummitukset salaisista pesistään. Keihäisillä ollessa häiden aikana
Vilnassa oli ratsastajia haavoitettu ja hevosia kaatunut — myöskin ne
ennustaen tulevia onnettomuuksia.

Herttuatar, yhtä kaunis kun harrastunut katolilaiseen uskontoonsa, oli
tehnyt mitä voi rauhoittaakseen levottomia neitoja. Hänen
kehoituksestaan olivat he Jumalan äidin tykö koroittaneet kumminkin
tusinan “ave Mari’oita” ja rukoilleet rukousnauhansa loppuun joka
päivä, mutta heidän rukouksiansa ei kuultu ja sitä rauhaa, jota niiden
kautta toivoivat saavansa, ei saapunut, vaan oli sen sijaan
viimeinenkin toivon kipinä jo aikoja sitten sammunut.

Vihdoin aamupuolla päivää joulukuun 3 päivänä heikkeni myrsky vähän ja
se lumituisku, joka pitkät, tuskalliset tunnit oli peittänyt kaiken
näkö-alan, taukosi. Sanomattomalla riemulla tervehdittiin laivastolla
esiintyvän auringon kullankeltaisia säteitä, jotka kimellyksellään
antoivat omituisen, synkkämielisesti ihanan kauneuden vaahtoisen meren
äärettömälle ulapalle.

Mutta vielä oli tuuli niin kova, että tuskin voitiin panna mitään
toivoa vaivaloisen matkan onnellisesta lopusta. Pelko, että viimeisinä
kauheina päivinä oli poikettu täydellisesti pois oikealta uralta
muuttui myös yhä enemmän todeksi. Vielä muutaman tunnin levottoman
odotuksen jälkeen nähtiin ensimäiset, heikot ääripiirteet maasta
siintävän etäällä, taas uudelleen suloisen kajastuksen tavalla
kadotakseen pimeyteen. Auringon ystävällinen levy ei myöskään voinut
kauvan pitää itseänsä näkyvissä, ennenkuin uudet pilvet tulivat ja
peittivät sen läpitunkeemattomalla peitteellään.

Kuljettiin hurmaavaa vauhtia, vaikk’ei likimainkaan kaikkia purjeita
ollut levitetty. Uudelleen tulivat ikävöidyt ääriviivat esiin etäällä,
ne muodostuivat vähitellen läheneviksi vuoriksi ja kallioiksi, joiden
harjuilla kitukasvuiset männyt ja kuuset vallitsivat. Jo ohjattiin
ensimäisen karin sivu, jonka rantakiviä vastaan raskaat aallot
kykenivät lyömään tuskin jalkaa korkeammalle; niemi seurasi niemen
perään, metsät tulivat yhä tiheämmiksi ja korkeimmiksi — mutta Turun
linnan tornihuippuja ei tullut näkyviin — — — havaittiin nyt, mitä
jo kauvan oli arveltu, että oli tultu aivan toisille seuduille kun mitä
alkuaan oli tarkoitettu.

II.

Turvapaikka maalla.

Hämmästys Länsi-Uudenmaan pienessä pappilassa ei suinkaan ollut
vähäinen, kun sanansaattaja joulukuun 3 päivänä päivällä tuli
ilmoituksella, että laivasto oli käynyt ankkuriin selällä sen edessä ja
että lipusta eräässä isomastossa selvästi voi päättää korkeita vieraita
olevan laivastolla.

Hiljainen Eskil Isaeus par’aikaa puolisoineen söi yksinkertaisen
päivällisateriansa, kun ensimäiset huhut tästä saapuivat tänne, ja hän
oli tuskin ehtinyt kiittää ruoan edestä ennenkun ratsu jo saapui
pihalle ja ilmoitti että hänen herttuallinen armonsa halusi saada
tarpeellisia ajopeliä viemään saapunutta korkeata pariskuntaa ja
hoviväkeä Turun linnaan. Hädin tullen tyydyttiin kun päästiin katon
alle, koska pimeä pian oli tulossa. Raivoavassa myrskyssä ja sumussa
oli yli purjehtiessa kuljettu harhaan ja sentähden täytyi nyt koettaa
maatietä päästä matkan perille, sillä ei enää haluttanut mennä
koettelemaan meren ankaruutta niin levottomana vuodenaikana.

Vanha prelati oli hetken kuunnellut vaimonsa selityksiä mitään
virkkaamatta, sillä tämän kautta vietiin tämä toivomus huoneen
isännälle ja perheen päälle, mutta vähitellen havaittiin laskujen hänen
otsallaan saavan tavallista uhkaavamman luonteen ja kädet ristissä
rinnallaan lausui hän tuimasti:

— Minun asuntoni on rauhan asunto; omatuntoni kieltää minua
palvelemasta valtakunnan vihollisia.

— Ja sinä luulet siis, että tyydytään tähän vastaukseen? Muista minkä
vaaran kielto saattaisi meidän huoneellemme — — —

— Minä olen Herran sotilas, keskeytti pappi, enkä pelkää mitään
ihmisten juonia, tehdessäni mikä oikein on.

— Mutta kuule Eskil toisten tähden, jotka muuten saavat kärsiä sinun
vihastasi herttuata kohtaan, jatkoi vaimo taivuttaakseen miestään.

Kauvan seisoi hän, miettien vaimonsa viimeisiä sanoja, sitte lausui hän
lempeemmin:

— Heidän tähtensä, sinä olet oikeassa, Elisabeth, anna siis valjastaa;
mutta meidän ainoalla ajopelillämme ei pitkälle päästä. Anna sentähden
sanoa korkealle herrasväelle, että minun huoneeni saa olla avoinna
heille kunnes ehtivät ryhtymään enempiin toimiin Turunmatkaa varten.

* * * * *

Talvi-illan varjot olivat jo peittäneet seudun läpinäkymättömällä
pimeydellä; ainoastaan siellä täällä nähtiin valkoisia kinoksia
pilkottavan, ja tähtikirkas avaruus oli majesteetillisenä ympäröivän
hiljaisuuden yli. Mutta rauhallisessa maapappilassa oli häärinää ja
pyörinää ja vilkkaasti leimuavat valkiat houkuttelivat kaikki
ympärilleen. Hoviväkikään ei laiminlyönyt virkistyttää vilusta ja
väsymyksestä kankeita jäseniään sekä lämmittävän lieden ääressä että
virvottimilla, joita runsaasti oli tarjona. Viini juoksi virtoina ja
helinässä ja hälinässä, laulain ja jutustellen, iloittiin siitä, että
vihdoin viimein oli saavuttu kovalle maalle — kunnes uni voitti kaikki
ja sulki heidän ystävälliseen syliinsä.

Herttuatar ennätti kaikkialle ja kaikkein kanssa ja se vaatimaton
rakkaus, millä hän nyt niinkuin ainakin kohteli kaikkia palvelijoitaan,
vaikutti aivan virkistävästi heihin niiden kaikkien synkkien
vastaisuuden toiveiden aikana mitä jo saapuessaan heille vieraasen
maahan kantoivat tykönään. Juhana-herttuankin monesti synkille
kasvoille loi hän katseellaan iloisen loisteen tahi saattoi hänen
sydämensä sykkimään kovemmin jollakin ystävällisellä hyväilyllä tahi
kehoittavalla sanalla.

Jo harmaapäinen pastoorinrouva hoiti myös emännän velvollisuuksiaan
kiitettävällä tarkkuudella; varhain aamusta myöhäiseen iltaan nähtiin
hän häärivän toimissa loistavan komeuden keskellä, aivan kun ei mikään
talvi vielä olisi riipottanut luntansa hänen kiehkuroihinsa eikä
vanhuus ja väsymys painaisi häntä.

Miehensä sitä vastoin vaarinotti, helposti ymmärrettävistä syistä, mitä
varovamman käytöksen vastentahtoisia vieraita kohtaan, vaikka hänkin
oli olevinaan itse kohteliaisuus ja nöyrä alamainen, kun niin
vaadittiin. Mutta mielessään pyysi hän korkeimmalta anteeksi rikosta,
jonka piti tehneensä sekä kuningastaan että sitä seurakuntaa vastaan,
jonka paimeneksi oli pantu, palvelemalla tätä suuren Kustaa Vaasan,
hänen mielestään sukuansa halventavaa poikaa.

Pappilassa ei kuitenkaan viivytty kauvan. Seuraavana päivänä saapui jo
nimittäin joukko kelvollisia ajopeliä ja tuhatluku ratsuja, jolloin
matkaa jatkettiin Raaseporiin. Vähä sen jälkeen purjehti myös laivasto
Turkuun.

III.

Raaseporissa.

Raaseporissa oleskellessa vietettiin aika mitä huolettomammalla
tavalla. Herttua koetti aina olla niin kekseliäs kun mahdollista,
tehdäkseen olon hauskaksi ja hupaiseksi nuorelle puolisolleen ja
seuralaisilleen. Myös väestön annettiin ahkeraan ottaa osaa näihin
moniin huvituksiin tahi itse panna toimeen itselleen huveja, ja
mielihalulla katselivat kaikki, aina herttuaan saakka, näitä.

Varhain eräänä iltana, noin pari viikkoa siitä, kun saavuttiin Suomeen,
istuttiin taas alhaalla avarassa seurustelusalissa katsellen niitä
hyppyjä ja leikkejä, joita alhaisempi hoviväki pani toimeen niiden
sotilaiden kanssa, mitkä vähä ennen olivat saapuneet tänne Turusta
vahvistaakseen vartiaväkeä.

Ilo oli yleinen ja muutamat hovineideistäkin eksyivät tanssin pyöreihin
herttuattarensa suureksi huviksi. Herttua itse oli edellisenä päivänä
matkustanut Turun linnaan valmistamaan herttuallisen puolisonsa
juhlallista vastaanottoa.

Näistä neideistä huomattiin erittäin yksi, Zaida Barinsky, joka
kauniilla ulkomuodollaan ja haaveksivalla katseellaan suurissa mustissa
silmissään herätti kaikkein huomion. Hän oli syntynyt Puolassa köyhistä
vanhemmista, mutta oli harvinaisen kauneutensa ja tavattomain
luonnonlahjainsa tähden jo aikaisin otettu hoviin, ja oli nyt yksi
herttuattaren uskotuista. Tämä suosio oli tosin alussa saattanut
hänen naiskumppaninsa hyvin paljon kadehtimaan häntä, mutta
vaatimattomuudellaan oli hän pian ymmärtänyt poistaa kaiken vihan ja
tehdä itsensä rakastetuksi myös näiltä.

Rusottavan punaisena huimasta tanssista, johon hänkin oli ottanut osaa,
oli hän istahtanut erään pylvään viereen, joka toisten keralla kannatti
suuren salin holvattua kattoa, ja istui siellä vilkkaassa keskustelussa
toisten neitien kanssa. Silloin astui sisälle ovesta vastaisella
seinällä nuori, kookas mies, yksi äsken saapuneista sotilaista.
Kuiskutus alkoi salissa heti hänen jalon, muhkean muotonsa ilmestyttyä
ja neitoset kokoontuivat toisiltaan tiedustamaan ken sorea mies oli.

Nuori mies, Hans Ivarsson, oli kotoisin Blekingestä ja oli jo
kokonaista kolme vuotta palvellut herttuata ja kohonnut paljon hänen
suosiossaan miehuudellaan ja rehellisyydellään, ehkä enemmän kun moni
häntä vanhempi sotilas, joka ei suinkaan ollut omiaan enentämään
sovintoa hänen ja kumppaniensa kesken. Tänäkin iltana näkyi veren
nousneen monen nuoren miehen päähän nähdessään mikä onni vastatulleella
oli myös kauniimman sukupuolen luona. Mutta tämän menestyksen ei
näkynyt herättävän mitään huomiota hänessä; pää-asia oli hänen
mielestään ottaa vaarin tilaisuudesta, kun semmoinen sattui löytymään,
siten haihduttaakseen sitä koti-ikävää, mikä silloin tällöin valtasi
hänen. Mutta lapsuuden kotiin ei hän ikävöinnyt, kun muisto menneistä
ajoista valtasi hänen. Hänen isänsä ja äitinsä olivat aikoja sitten
kuolleet ja se maatilkka, missä lapsena oli juoksennellut, oli mennyt
perinnöksi vanhemmalle veljelle. Mutta kivenheiton päässä Oosin
torpasta, hänen lapsuuden kodostansa, asui nuori ja kaunis Blekingen
tyttö, hän voi nyt olla noin 19-vuotias; hänestä oli aina lapsuudesta
saakka pitänyt ja poislähtiessään antoivat he toisilleen pyhän
lupauksen, että niin pian kun kohtalo veisi heidän yhteen, he
laatisivat itselleen kodon saman katon alla eivätkä milloinkaan enään
jättäisi toisiaan.

Nyt oli, niinkuin sanottiin, kolme kokonaista vuotta mennyt eikä hän
ollut mitään kuullut tytöstä, ja Jumala tiesi milloin saisi jälleen
nähdä rakastettuansa ja ikävöittyä Blekingeänsä, sillä varmaan olivat
levottomat ajat tulossa herttuan ja kuninkaan eripuraisuuden tähden,
tämän herttuan, jota sydämensä pohjasta vihasi, vaikka oli häneltä
saanut niin suurta suosiota. Hän häpesi uskollisuuttansa
tälle ulkokauniille herralle, kuitenkin — hän oli täyttänyt
velvollisuutensa, mitä muuta häneltä vaadittiin!

Milloinkaan ei hän ollut pyytänyt turhaa kunniaa eikä vertaistensa,
enempää kun muidenkaan, ihmettelemistä, hänen elämänsä tarkoitus oli
pysyväisempää laatua: että kerran tuntea itsensä onnellisena
mainitessaan Greeta Larssonia omakseen, että Greetan kanssa saada olla
osallinen iloissa ja huolissa täytettyään velvollisuutensa isänmaan
hyväksi.

Mutta missä tahanaan tämä nuorukainen esiintyi ei voinut hän välttää
kaikkein huomiota. Paitsi miellyttävää ulkomuotoa oli hänessä niin
paljon muuta, jonka välttämättömästi täytyi vetää puoleensa, eikä se
ollut ensinkään kummallista, jos tämä ihana olento puolalaisissa
hovinaisissa, joilla yhä edelleen oli mitä huonommat ajatukset
pohjoismaista ja niiden asukkaista, herätti hämmästyksen ja ihastuksen.

Zaida Barinsky näkyi tässä tilaisuudessa enimmin mieltyneen nuoreen
ruotsalaiseen soturiin. Koko iltana otti hänen vaarin jokaisesta tämän
pienimmästäkin liikkeestä eikä voinut kyllin ihmetellä, että tämä
alhainen sotilas kaikessa käytöksessään osoitti semmoista
säädyllisyyttä, joka olisi ollut kunniaksi monelle häntä korkeammalle.
Vielä leikkien ja tanssien hälinän vaiettuakin, kun yö yksin vallitsi
suuressa talossa, ei hän unissansakaan voinut olla antamatta hänelle
kunnioitustaan ja ihastustaan.

IV.

Juhlamenot Turun linnana.

Perjantaina joulun edellä 1562 otti herttua Juhana juhlallisesti
vastaan puolisonsa Turun linnassa. Nyt seurasi perättäin juhlia ja
huvituksia, joita kesti kahdeksan päivää ja sittemminkin koko sen ajan,
kun korkea parikunta oleskeli täällä, oli linnassa semmoinen hyvin
vointi, ett’ei siellä ennen eikä jälkeen ole semmoista ollut. Jo kauvan
ennen naimista oli laveihin toimiin ryhdytty linnan panemiseen
täydellisesti arvolliseen kuntoon ja oli herttua tässä suhteessa tehnyt
kaikki, saattaakseen jumaloidun puolisonsa olon täällä niin mieluiseksi
kun mahdollista.

Linnan vanhat seinät ja katot olivat koristetut kalleilla tapeteilla ja
maalauksilla, kultanahkapäällyksillä, damasti- ja silkkikankailla,
maalatuilla kilvillä, loistavilla aseilla ja monihaaraisilla
kynttiläkruunuilla. Jo vuona 1557 löytyi täällä 56 maalattua taulua
tahi tapettia, useimmat kuvaavia vanhan testamentin tapauksia, 22
esirippua, joita käytettiin ehkä vuoteiden eteen ja joista moni oli
silkistä, 21 kirjavaa kattovaatetusta, myöskin ne enimmäksi osaksi
silkkikankaasta, 8 seinäpeitettä, kaikki uljaasti kaunistetut
maalauksilla ja osa niistä yli neljänkymmenen kyynärän pituisia. Pitkin
seiniä oli pitkät lavitsat, peitetyt tyynyillä ja samettipäällyksillä,
muutamat yli kymmenen kyynärän pituisia. Luvultaan oli niitä 45.
Niitäkin koristi kaikellaiset kuvat, tapahtumia Trojan sodasta y.m.

Vielä suurempaa komeutta todistivat astiat ja puvut. Pöytiä peittivät
monivärillisellä silkillä ommellut pöytäliinat. Pöytä- ja juoma-astiat
olivat suuremmaksi osaksi kullasta ja hopeasta. Suuri joukko kalliita
hopeamaljoja luetellaan herttuan kaluluettelossa. Yksi semmoinen painoi
esim. 31 naulaa 4 luotia, hopeainen viinikannu 40 naulaa 14 luotia
j.n.e. Kulta ja kalliit kivet välkkyivät myös runsasti hoviväen
silkistä ja sametista tehdyissä puvuissa. Yksi ainoa herttuattarelle
kuuluva päähine arvattiin 2,200 taalarin arvoiseksi. Yksi kaularengas
maksoi 4,000 taalaria, yksi kaulassa kannettava risti 2,000 taalaria
j.n.e.

Ylöllisyys ruoassa ja juomassa kuului myös järjestykseen.
Vastaanottojuhlallisuuksien aikana ja vastedeskin pöydät oikein
uupuivat niitten ruokien alla, joita niille katettiin. Siten oli
ruokaluettelossa ainoastaan kalaruokia seuraavat: lohi, siika,
lohenmäti, siian mäti, silakka, säynäs, nahkiainen, lahna, ahven,
särki, hauki, kuore ja ankeriainen.

Lukuisa hoviväki edusti montaa kansakuntaa. Siten tavattiin siellä,
paitsi suomalaisia, saksalaisia, tanskalaisia, puolalaisia, skotteja,
ranskalaisia, englantilaisia ja italialaisia.

Jo aikoja ennen herttuattaren komulla ja loistolla tuloa Turun linnaan
olivat sen muurit kajahdelleet iloisten juhlain riemusta. Herttua oli
nimittäin henkilö, joka ymmärsi huvitella, joka nähdään esimerkiksi
eräästä kirjeestä, kirjoitettu Turussa joulukuun 22 päivänä 1556 Erik
Memmingin leskelle, rouva Heblalle Paraisten Qvidjassa, jossa tätä
kehoitetaan “rakkaine lapsineen ja neitsyineen” toisena joulupäivänä
herttuan luo “olemaan hupainen ja kevytmielinen”.

Juhlallisuudet nyt ja vast’edes vietettiin lukuisilla leikeillä ja
tansseilla, joissa soitti oma soittokunta, johon kuului kantelen- ja
viulunsoittajia erään Juhan Italianin johdolla. Vielä mainitaan
kortinpeliä ja teaatterinäytöksiä, joissa viimeksi mainituissa
näyttelijät olivat koulunuorisoa. Olon sisällä huoneissa tullessa
yksitoikkoiseksi noustiin laivaan aina valmiina olevassa laivastossa,
joka oli ankkuroittuna linnan edessä, ja ohjattiin Ruissaloon, mihin
erityinen eläintarha oli perustettu ja sen monesti ylistetyt tammet
olivat istutetut, tahi Katrinedaaliin (josta enemmän vastedes). Nämät
huviretket ulotettiin joskus aina Kastelholmaan Ahvenanmaalla ja
Ulvilaan.

V.

Juomingit seurasalissa.

Laskevan joulukuun auringon viimeiset säteet luovat omituisen
värillisen kiillon maalle ja vedelle, ikkunat Turun linnassa loistavat
niinkuin olisi valkea kaikissa raoissa sen muurien sisällä ja heijastus
tuomiokirkon etäällä vilkkuvasta katosta ja torninhuipusta on oikein
lumoava. Tätä näkyä kestää kuitenkin vaan muutama minuutti ja varjot
peittävät taas kaikki tuolla ulkona läpinäkymättömään pimeyteen.

Astumme suuren portin kautta Kuningattaren kadun [nyt Linnankatu]
päässä ulkomaiselle linnapihalle. Juhlan riemu on hetkeksi vaiennut,
hiljaisuus vallitsee kaikkialla; vaan silloin tällöin häiritsee
rauhallisuutta vahtisoturin askelein kaiku hänen astellessaan
kylmettyneessä maassa, tahi soturien hilpeä sorina juomingissa
pohjoisessa sivurakennuksessa.

Mutta jos astumme vanhan linnan pihalle, kohtaa meitä runsas valo
eteläisestä sivurakennuksesta. Se tulee tänne alas varjojen seuraan
Katarina Jagellonikan komeasti koristetusta rukouskammiosta, jossa hän
Puolasta tuomansa luonnollisen suuruisen Marian kuvan, täysinäisestä
hopeasta, edessä katolilaisessa innossaan monet kerrat päivässä
rukoilee “ave’nsa”, jossa hän, ajatuksissaan kaukana uudesta kodistaan
Pohjolassa, uneksii takaisin lapsuutensa muistoihin Puolassa, missä hän
rukoilee monta palavaa rukousta pyhän Jumalan äidin tykö, että tämä
taivuttaisi hänen puolisonsa ainoaan autuaaksi tekeväiseen uskoon.

* * * * *

Runsaasti valaistussa seurasalissa alikerroksessa on hyvin hauskaa.
Peder Rank, rakuuna edesmenneen Kustaan ajoista, istuu par’aikaa sen
pitkän pöydän päässä, joka on pitkin toista poikkiseinää, ja laulaa,
vahtoova oluttuoppi kohotettuna, hauskan laulun “Eerikki-kuninkaan ja
Karin-neidon rakkauden seikoista”, ja toiset laulavat silloin tällöin
mukana kaikki yhdessä. Ja juotuansa

Download This eBook
This book is available for free download!

评论

普人特福的博客cnzz&51la for wordpress,cnzz for wordpress,51la for wordpress
Turun linnassa: Kertomus Juhana-herttuan ajoilta
Free Download
Free Book